Hyppää pääsisältöön

25.1.2023

Tule tapaamaan tekstiilitaiteilijoita ja kuuntelemaan heidän tarinaansa käsityön ja tekstiilitaiteen parissa Suomen käsityön museoon torstaina 2.2. klo 16.30. Pitkän uran tekstiilitaiteen parissa tehneet tekstiilitaiteilijat Elina Helenius ja Virpi Vesanen-Laukkanen jakavat kokemuksiaan ja kertovat työskentelytavoistaan kaikille kiinnostuneille. Tapahtumaan vapaa pääsy.
Kuva
Taiteilijatapaaminen: Elina Helenius ja Virpi Vesanen-Laukkanen. Suomen käsityön museossa 2.2.2023. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

Tekstiilitaiteilija Elina Heleniuksen näyttely Kudottuja näkymiä juhlistaa hänen 35-vuotista uraansa tekstiilitaiteen parissa. Jyväskylästä lähtöisin oleva Helenius valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto yliopisto) vuonna 1988. Helenius kertoo, että hän tutkii työssään yksinkertaisen ja koristeellisen rajapintaa. Sitä, kuinka luoda jotain kaunista ja koskettavaa mahdollisimman vähäeleisesti. Heleniuksen tekstiilit ovat aistivoimaisia ja hänen materiaalintajunsa on hienostunutta. Tekstiilit ovat esteettisesti itsetietoisia ja viimeisteltyjä. Ilmaisun keskiössä on pyrkimys emotionaalisesti voimakkaaseen tunnelmaan. Helenius kertoo tavoittelevansa töillään kauneutta.

Uransa aikana Helenius on suunnitellut käyttötekstiilejä, arkkitehtuuriin liittyviä tilatekstiilejä sekä taidetekstiilejä. 2000-luvun alusta alkaen Helenius on keskittynyt kudottujen tekstiilien suunnitteluun. Elina Helenius valittiin 2012 Vuoden Tekstiilitaiteilijaksi, joka on merkittävin tekstiilitaiteen palkinto Suomessa ja joka annetaan tunnustuksena ammatillisesti ja taiteellisesti korkeatasoisesta työstä.

Tekstiili- ja kuvataiteilija Virpi Vesanen-Laukkasen näyttely Kohtaamispisteitä on osa hänen retrospektiivisiä näyttelyitään vuonna 2023. Helsingissä asuva ja työskentelevä tekstiili- ja kuvataiteilija, taidepedagogi TaM Virpi Vesanen-Laukkanen valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta tekstiilitaiteilijaksi vuonna 1983. Tekstiiliteosten lisäksi hänen tuotantonsa käsittää installaatioita, valokuvateoksia sekä yhteisö- ja ympäristötaidetta. Vesanen-Laukkasen teokset on toteutettu käsityönä muun muassa ompelemalla karamellipapereita pukuveistokseksi, kirjomalla koruja reliefeiksi ja yhdistämällä pykäpistoilla postikortteja tilateokseksi. Teosten materiaalit ovat usein kirpputorilta löydettyjä. Ne puhuttelivat taiteilijaa ja hän alkoi kerätä niitä tai toisinpäin – tapahtuma tai tarina muuttui teokseksi, kun sopiva materiaali tuli kohdalle.  Hänet valittiin vuonna 2008 Ornamon vuoden taiteilijaksi. Vesanen-Laukkanen on työskennellyt 1990-luvun alusta saakka Harakan saaren taiteilijatalossa. Saaren ainutlaatuinen tunnelma, ajan taidevirtaukset ─ uusiokäyttö, kehollisuus ja tarinallisuus ─ sekä työskentely TaiK:ssa monialaisessa tutkimushankkeessa vaikuttivat siihen, että painoseulat vaihtuivat 2000-luvun taitteessa lankaan ja neulaan.

Lisätiedot

Margarita Rosselló Ramón, museolehtori, Suomen käsityön museo, margarita.rossello@jyvaskyla.fi, p.  040 701 7452.

Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä
Avoinna ti-su klo 11-18. 
craftmuseum.fi

Asiasanat: