Hyppää pääsisältöön

3.6.2021

Mitkä ovat sinusta mieluisia kohtaamisen ja oleskelun ulkotiloja? Miten Jyväskylän kaupunki voisi kehittää esimerkiksi puistojen, torien ja muiden yleisten alueiden viihtyisyyttä? Kerro meille!
Kuva
äiti ja lapsi taidetolpan luona.

Jyväskylän kaupunki on avannut karttapohjaisen verkkokyselyn, jolla kerätään asukkaiden näkemyksiä ulkotiloista ja niiden kehittämistarpeista. Kyselyn avulla selvitetään asukkaiden kokemuksia Jyväskylän puistojen, torien ja muiden julkisten ulkotilojen viihtyisyydestä, sekä näkemyksiä viihtyisyyden parantamiseksi. Palautetta voi antaa myös yleisesti kaupungin viherpalveluista. Linkki kyselyyn.

”Tavoitteenamme on kartoittaa asukkaille mieluisia oleskelun ja kohtaamisen paikkoja. Haluamme tietää, millainen julkinen ulkotila koetaan miellyttäväksi ja millaiseen suuntaan tiloja tulisi kehittää”, sanoo maisemasuunnittelija Mari Kiili Jyväskylän kaupungilta.

Kyselystä saatuja vastauksia hyödynnetään uusia viherpalveluita suunniteltaessa ja olemassa olevia kunnostettaessa. Kyselyyn toivotaan laajasti vastauksia kaikenikäisiltä asukkailta ja kysely onkin avoinna koko kesän elokuun loppuun saakka. 

Investointeja ohjataan viherpalveluohjelmalla

Kysely on osa viherpalveluohjelman eli KymppiV:n kehitystyötä. Viherpalveluohjelma on pitkän tähtäimen suunnitelma, jossa esitellään viheralueiden kehittämisen tavoitteet seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Paikkatietoon perustuvaa viherpalveluohjelmaa päivitetään jatkuvasti esimerkiksi väestön ja maankäytön muuttuessa. 

Viherpalvelut ovat kaupungin viheralueisiin liittyviä palveluja ja toimintoja, joilla edistetään ennen kaikkea asukkaiden viihtymistä ja virkistäytymistä. Viherpalveluita ovat rakennetut viheralueet, kuten esimerkiksi oleskelu-, leikki- ja koirapuistot, sekä luonnonmukaisemmat alueet kuten esimerkiksi niityt ja suojaviheralueet.

”Viherpalveluohjelman tavoitteena on kohdentaa kunnostuksia ja uusia investointeja tasapuolisesti ja oikea-aikaisesti suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin sekä hallita viherpalveluverkon kattavuutta”, Kiili kertoo.

KymppiV viherpalveluohjelma toimii vuosittain kaupungin talousarvion laadintaa ohjaavana dokumenttina viherpalvelujen osalta.