Hyppää pääsisältöön
Kuva
Jyväskylä-kirjaimet nurmikolla.

4.2.2021

Kuva
Kuusi lasta kulkee jonossa lumikengät jalassa metsässä / Satu Jokilahti

“Lumikengät jalkaan ja metsäseikkailu alkaa”, näin rallattavat Huhtasuon päiväkodin Metsäsiilit-ryhmän eskarit ja suuntaavat päiväkodin läheisyydessä olevaan metsään.

- Lumikengillä toivotaan lähtevän retkelle joka päivä. Noin tunnin kestävällä retkellä tuttu metsä ja luontopolku tarjoavat lumipuvussa ihan uuden ulottuvuuden, naurahtaa varhaiskasvatuksen opettaja Satu Jokilahti Huhtasuon päiväkodilta.

Lumikengillä liikkuminen mahdollistaa poluilta poikkeamisen. Lumessa näkyy erilaisia eläinten jälkiä ja talvilintuja voi bongata puiden oksilta.  Jos kävelytahti käy liian kovaksi, heittäydytään hankeen ja tehdään lumienkeleitä.
- Ja retkellä kun ollaan, syödään eväät - totta kai, Satu Jokilahti täydentää hymyillen.

Lumikenkäily vahvistaa lapsen motorisia taitoja

Retket lumisessa maastossa ovat samalla myös oppimista.

- Liikkuminen monipuolisessa maastossa vahvistaa lapsen motorisia taitoja; kävelyä, juoksemista, hyppäämistä, loikkimista, tasapainon hallintaa ja kehokontrollia. Perinteiset hippa, taitorata tai seuraa johtajaa –leikit saavat myös ihan uuden ulottuvuuden, luettelee Jokilahti.

Lumikenkäily onkin monipuolinen talviurheilulaji - liikuntaa, kuntoilua, ulkoilua ja kivaa ulkoliikuntaa ryhmässä. Kaikki samassa paketissa.

- Lumikenkäretkellä pääsemme osallisiksi luonnon hyvinvointivaikutuksista ja lähiympäristö näyttäytyy ihan uudesta näkökulmasta. Lumikengissä kulkevien lasten jono tuo myös hymyn asuinalueen muiden ulkoilijoiden huulille, Jokilahti naurahtaa.

Lapset ovat myös olleet innoissaan uudenlaisista talviriemuista:

-Lumikenkäily on kivaa, kun saa olla lumessa. Se on myös ihan helppoa, kun on harjoitellut.
- On kivaa, tykkään paljon, paljon! Olen oppinut juoksemaan ja hyppäämään lumikengillä.
- Nähtiin lumisia puita ja hiihtäjiä. Kerran taisin nähdä lumisen pupun!
- Nähdään aina paljon kasveja ja puita.
- On kivaa, kun saa kävellä metsässä ja kaikissa muissa paikoissa. Oli se kyllä aluksi vähän vaikeaa, mutta halusin ottaa haastetta.

Matalan kynnyksen laji – välineet voi lainata

Lumikenkäretki ei vaadi suuria varusteluja. Sauvat tehostavat liikkumista ja antavat tukea, mutta pelkät lumikengätkin riittävät hyvin.

- Lasten käyttöön hankitut lumikengät ovat kevyet, kestävät ja helpot säätää suoraan ulkoilukenkiin. Erillistä rakennettua liikunta-aluetta ei tarvita, sillä lumikenkäily onnistuu kevyen liikenteenväylillä, metsissä, rakentamattomilla alueilla, luontopoluilla, jään kantaessa jäällä ja ”hätätilanteessa” myös päiväkodin pihassa, luettelee Jokilahti.

Lumikenkäily sopii Satu Jokilahden mukaan erinomaisesti lapsille.

- Se, joka osaa kävellä, oppii myös lumikenkäilemään. Tekniikka on helppo oppia ja kävelytahdin ja –maaston voi soveltaa lapsen taitojen mukaan.

Jyväskylässä päiväkodit voivat lainata lumikenkiä varhaiskasvatuksen välinelainaamosta. Koko perheen retkille lumikenkiä voi lainata Huhtasuon ja Keltinmäen kirjastoista.

Lumikenkäretki on osa varhaiskasvatussuunnitelmaa käytännössä

Lapset omaksuvat uusia tietoja ja taitoja vuorovaikutuksessa toisten lasten, kasvattaja-aikuisen ja lähiympäristön kanssa. Lumikenkäilyssä toiminta, tunteet, aistihavainnot ja keholliset kokemukset yhdistyvät. Lapset oppivat luottamaan omiin mahdollisuuksiinsa ja uskaltavat kokeilla uusia asioita.

- Lumikenkäretkellä opitaan huomioimaan myös muita reittivalinnan, kävelyvauhdin ja kaverin odottamisessa ja auttamisessa, Jokilahti kuvaa.

Jokainen ryhmäläinen pääsee osallistumaan uuden reitin suunnitteluun. Yhteiset lumikenkäilysäännöt – ja sopimukset hahmottuvat ja todentuvat yhteisen keskustelun ja käytännön luontokokemuksen nivoutuessa yhteen. Yhteisistä välineistä huolehtiminen lisää vastuullisuuden tunnetta ja kokemusta. Ja mikä tärkeintä: ”Hei ope, kato mua. Mä osaan!”


Teksti: Minna Hakkarainen, Kuva: Satu Jokilahti