Suoraan sisältöön

Liity joukkoon! Vapaaehtoinen palokuntatoiminta on antoisaa yhdessäoloa ja fyysisesti vaativaa toimintaa. Katso lisää: palokuntaan.fi

Päällystö

Pelastusalan päällystö työskentelee pelastus- ja turvallisuusalalla toimivan organisaation hallinnollisessa ja operatiivisessa esimies- ja johtotehtävissä. Lisäksi päällystö työskentelee pelastustoiminnan, onnettomuuksien ehkäisyn tai väestönsuojelun asiantuntijatehtävissä. Päällystö on pelastustoimen tarpeisiin räätälöity laaja-alaisesti toimiva ja ajatteleva asiantuntija. Päällystö toimii vastuullisissa tehtävissä yhteiskunnan turvallisuuden kehittäjänä ja ylläpitäjänä. Päällystöllä on monipuoliset tietotaidot pelastusalan toiminnasta, henkilöstöjohtamisesta, itsensä johtamisesta, hallinnosta sekä onnettomuuksien ehkäisystä.

Päällystötehtäville asetettuja tavoitteita ovat muun muassa

Laadukkaiden viranomaisasiakirjojen kirjoittaminen sekä asiantunteva, ymmärrettävä ja vakuuttava viestintä
Eri onnettomuustyyppien tunteminen parhaiden toimintamenetelmien valitsemiseen, pelastustoiminnan johtamiseen ja ongelmien ratkaisuun
Menetelmien kehittäminen onnettomuuksien vähentämiseksi sekä pelastustoimen vaikuttavuuden lisääminen yhteiskunnassa
Pelastustoiminnan ja julkisen hallinnon organisaatiorakenteiden ja tehtävien ymmärtäminen sekä keskeisten hallinto- ja taloustehtävien hoitaminen
Henkilöstöjohtamisen tärkeyden ymmärtäminen työympäristössä ja oman johtajuuden jatkuva kehittäminen
Hyvän kokonaiskuvan omaaminen onnettomuuksien ehkäisytyön eri osa-alueista (esimerkiksi riskienhallinta, valvonta ja valistus) ja varautumisesta hallinnon eri tasoilla
Varautumisjärjestelmän tunteminen ja kyky hyödyntää sitä työtehtävissä.

Koulutus

Pelastusalan päällystötutkinto (AMK 240 op) siirtyi Poliisiammattikorkeakoulun koulutustarjontaan vuoden 2017 alusta alkaen. Aikaisemmin tutkinnosta vastasi Savonia-ammattikorkeakoulu, mutta koulutuksen järjesti käytännössä kuitenkin Kuopion Pelastusopisto. Muutoksen jälkeenkin opetus tapahtuu yhä Pelastusopistossa, mutta Polamk toimii uutena vastuukorkeakouluna. Päällystötutkinto ei ole mukana yhteishaussa, vaan koulutuspaikkaa tulee hakea erikseen Polamkin nettihaun kautta. Koulutuksessa keskitytään onnettomuuksien ehkäisyyn, (erityisesti pelastustoiminnan) johtamiseen ja erikoistua voi esimerkiksi johtamiseen, paloturvallisuustekniikkaan tai onnettomuuksien ehkäisyyn. Uramahdollisuudet ovat monipuoliset ja vaihtelevat runsaasti aikaisempien opintojen, työkokemuksen ja tulevaisuudensuunnitelmien mukaan. Työtehtävät vaihtelevat pelastuslaitoksen henkilöstöpolitiikan ja -rakenteen mukaan. Virkanimikkeitä ovat esimerkiksi palomestari, turvallisuuskouluttaja riskienhallintapäällikkö, palotarkastaja, aluepalomestari, pelastuspäällikkö ja palopäällikkö. Koulutus antaa hyvät valmiudet myös yksityisen sektorin turvallisuustehtäviin.

  • Yhteystiedot
  • Keskuspaloasema
  • Salontaipaleentie 6
  • 40500 Jyväskylä
  • puh 014 3329 600

  • Laskutusosoite
  • Jyväskylän kaupunki
  • Keski-Suomen pelastuslaitos
  • Verkkolaskun OVT-tunnus: 003701746664975
  • Välittäjä: Basware Oyj / BAWCF122

Copyright © Keski-Suomen pelastuslaitos 2017 | Sivun alkuun